TULEVIA TAPAHTUMIA


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Näyttelyharjoitukset

Heippa vaan kaikille näyttelyharjoituksista kiinnostuneille!

Koska kysyntää on näyttelyharjoituksille ollut, pidämme yhdet näyttelyharjoitukset vielä ennen seuraavaa näyttelyviikonloppua Tuuloksessa.

Harjoittelupaikka on tällä kertaa Raikkaalla, Naakan koulun hiekkakentällä (kenttä on jääkiekkokaukalon vieressä, sijaitsee siis ihan Naakan koulun takana)
Tapaamme tulevana torstaina 3.10. kello 17.00
Naakan koulun hiekkakentällä.

Käymme läpi kesän aikana opittuja taitoja, näyttelykävelyä ja seisottamista, otamme myös pöydän mukaan, joten seisottamista voimme harjoitella myös pöydällä.

Tervetuloa mukaan!

perjantai 27. syyskuuta 2013

Hyvää syntymäpäivää Iiris!

Vuosi sitten, aamuyöllä neljän jälkeen heräsimme kimeään huutoon. Pelästyin mikä on hätänä Sohvilla, sillä kerran oli jo yön aikana hypännyt viereeni ja vaatinut vatsan hierontaa. Huuto ei kuitenkaan ollut Sohvin, vaan pienen pienen Iiriksen.
Iiris oli syntynyt ja ilmoitti siitä "isoon ääneen", ihan kuin ihmisvauvatkin itkee synnyttyään.
Iiris oli pentuhäkin keskellä ja Sohvi istui nurkassa ja tuijotti ihmeissään vuoronperään pentuaan ja minua. Olimme siis kaikki iloisesti yllättyneitä ja ehkä hieman ihmeissämme, Odotimme että Sohvi synnyttää vasta seuraavalla viikolla ja kun ei Sohvi ollut antanut mitään sen kummempia "ennakko varoituksiakaan", tämä syntymä oli todellinen yllätys.
Otin sitten pikkuruisen pennun käteeni, Sohvi oli sen jo putsanut heti synnytettyään, mutta nyt se oli hieman viileä, joten hain pyyhkeen jonka sisään pienen kääräisin ja hellästi hieroen lämmittelin. Samalla koitin tarjota pentua Sohville ja ujutin sitä nisien lähelle. Hetken päästä Sohvi jo hyväksyikin pienen imijän masunsa alle. Ihanuutta ihmetellen ja Sohvin vointia seuraillen odotimme jatkoa synnytykselle ja kasvattajaa saapuvaksi. Hänelle oli lähtenyt pikainen puhelu "Yksi on jo syntynyt, ala tulla".
Vasta muutama tunti myöhemmin Sohvi synnytti vielä kaksi poikaansa kasvattajan kätilöimänä.
Siitä alkoi meidän perheen uusi "vauva aika"!
24/7 hoitoa ja huolehtimista, varsinkin pikku Iiriksessä jonka paino ei meinannut alkaa nousta, sillä jäi aina poikien kanssa vähän tappiolle syönti kisoissa.
Mutta Iiris oli ja on edelleen sitkeä pikku likka, tahtoa ja tarmoa riittää, "Se mikä koossa hävitään se luonteessa voitetaan", sanoi Iiris ja kasvoi lopulta ihanaksi isoksi tytöksi.

                              "Mamadog" pienen esikoisensa kanssa

Onnen toivotukset tänään, syntymäpäivänä myö pojille.
 Molemmat Sulot, olette myös ajatuksissa aina!

                                           Iiris ja kaksi Suloa
- Johanna - 

torstai 26. syyskuuta 2013

Syyskuun kolmas Villislenkki

Yhteinen ja iloinen lenkkituokio jälleen sunnuntaina 29.9. kello 12.00.
Tapaamme Wareenan parkkipaikalla ja kierrämme riippusillat.


Lenkin jälkeen voimme päästää koirat kaukaloon leikkimään ja hippaamaan keskenään, mikäli kaukalo on vapaana.

Tervetulleita ovat kaikki Villisten ystävät, koirineen tai ilman koiraa, sekä uudet ja vanhat tuttavat!

Nähdään!

PS. jos vettä sataa kaatamalla, on lenkki peruttu.

-Minna-

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Syksyn toinen Villislenkki

Satoi ja paistoi, satoi ja paistoi... ihan kuin syksyn keleihin kuuluukin. Onneksemme suurin osa matkasta kuitenkin paistoi :)


Emäntänä tässä blogissa olen hyvin onnellinen siitä, että saamme kerta toisensa jälkeen porukan liikkeelle ja joukkoomme liittyy uusia jäseniä, ihanaa!!! Tänäänkin herätimme huomiota isolla porukallamme. Suurin osa vastaantulleista pysähtyy ihmettelemään ja ihastelemaan isoa koiramäärää. Uusin koirajäsenemme Capu ihastutti jopa niin paljon vastaantullutta rouvaa, että hän olisi niin mielellään ottanut pikkuisen mukaansakkin!





Villakoirat ovat niin sosiaalisia, että isossakin porukassa lenkkeily onnistuu hienosti! Toki jossakin kohtaa joku koira haluaa näyttää "kaapin paikan" mutta se kuuluu asiaan :D Ja nämäkin kohtaukset ovat yleensä silloin kun ollaan vapaina ja saadaan leikkiä kaukalossa... Valitettavasti kuitenkin tällä kertaa pari koiraa yritti selvittää kaapin paikkaa oikein tosissaan, eikä ilman haavereita selvitty...


Jälleen kerran oli tosi kiva kävellä Riippusiltojen lenkki. Ilmassa on jo niin paljon syksyn tuntua, lehdet tippuvat hiljalleen, luonto on kauniin värikäs ja ilma tuoksuu raittiille ja puhtaalle.

Kiitos kaikille osallistujille, nähdään taas ensi viikon sunnuntaina.


HUOM kaikki Villisten ystävät. Sanni on työharjoittelussa tulevan viikon Valkeakosken Lemmikkihakassa, joten jos tarvitsette koiranne kynsien leikkausta tai haluatte muuten vaan käydä Sannia moikkaamassa niin liike löytyy teatteria vastapäätä :)
http://www.lemmikkihaka.fi

Värikkäin syysterveisin Valkeakosken Villikset

-Minna

Lilla 8 kk

Lilla, Lillan, Lillukka, Lilian, Mustuainen, Mussukka, Mamin mussu...
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, sanotaan ;)

Lilla täytti eilen kokonaiset 8 kuukautta, painoa pikkuisella on edelleen huimat 3,9 kiloa.

Onnittelemme perheen kuopusta!!!

Capu, pieni musta kääpiövillakoira

On aina ihanaa kun saan lisätä tänne sivulle uuden villakoira-jäsenen!

Nyt on vuorossa Capu, tuo ihanan pieni ja pirteä poikavillis, johon olemme päässeet tutustumaan nyt jo kahdella lenkillä :) Capu on otettu vastaan hyvin villisjoukkoon ja varsinkin mustat villat ovat kovasti kiinnostaneet molemmin puolin.

Tänään lenkillä meitä tuli vastaan rouva, joka ihastui Capuun niin että olisi ottanut hänet jopa matkaansa :D Hui, pitäkääpä varanne Capun omistajat ;)

Capu on muuttanut tänne Valkeakoskelle Ylöjärveltä, Tuija Kallion omistamasta Littlerock's kennelistä. Tervetuloa Capu ja hänen emäntäsä Anne lapsineen!


 



 Toivottavasti kuulemme pian lisää Capusta ja hänen elämästään!

-Minna-

lauantai 21. syyskuuta 2013

Muistutus Villislenkistä

Yhteinen ja iloinen lenkkituokio jälleen sunnuntaina 22.9. kello 12.00.

Tapaamme Wareenan parkkipaikalla ja kierrämme riippusillat.

Lenkin jälkeen voimme päästää koirat kaukaloon leikkimään ja hippaamaan keskenään, mikäli kaukalo on vapaana.

Tervetulleita ovat kaikki Villisten ystävät, koirineen tai ilman koiraa, sekä uudet ja vanhat tuttavat!

Nähdään!

PS. jos vettä sataa kaatamalla, on lenkki peruttu.

-Minna-

torstai 19. syyskuuta 2013

Nummenpäässä :)

Oi miten erilainen ja ihana päivä minulla ja kolmella villalla olikaan keskiviikkona!

Olimme Lillan kasvattajalla Nummenpäässä kokonaisen päivän :) Nummenpään isäntäväki on hyvin ystävällistä ja vieraanvaraista. Olemme nähneet vasta muutaman kerran, mutta silti olo on niin turvallinen, ihan kuin olisimme olleet jo paljonkin tekemisissä! Kaunis koti oikein huokuu positiivista energiaa kaikkine ihanine sisutuksineen, eikä yhtään vähemmälle jää joukko ihania villakoiria mitä Nummenpäässä asustaa! Ja tarjoomukset, NAM, ihanaa oli päästä valmiiseen ruokapöytään!

Kylässä olivat myös Lillan veli Uuve ja heidän isänsä Nooa. Ihana sukukokous :) Hoidossa oli myös phantomin värinen Pepi, jonka Leena pesi ja trimmasi opetusmielessä. Päivän aikana sainkin taas roppakaupalla hyviä vinkkejä ja ohjeita koiranhoitoon ja kaikkeen koiranelämään liittyen.

Yritäppä ottaa kuvaa kolmesta tosi vilkkaasta mustasta..... eipä onnistu ei :(

Lilla, Uuve ja Nooa, kuka missäkin, sen voi kukin arvata ;)

Isä Nooa, Lilla ja Uuve, samaa näköä??

Lillan velikulta Uuve,  
jos ei tietäisi, voisi kyllä veikata, että kuvassa on Lilla!!!

Kertunhovin kolmikko ja Lillan veli Uuve

Leenalla hoidossa ollut Pepi sai kylvyn ja trimmauksen. Ihanan isot nappisilmät!


Keskikoinen villa Elton sai myös kylvyn.
Tässä osittain jo kuivattuna...

Ja loppuun vielä kuva isosta valkoisesta ja pikkuisesta mustasta,
kokoero on aikamoinen!!! :D

Ihana päivä, paljon erikokoisia villoja, hyvää ruokaa ja mukavat jutustelut.

Iso kiitos Leenalle ja Hannulle mukavasta päivästä! Nähdään taas!

Minna, Juha ja puudelit

Valkeakosken Villisten kaksi kolmikkoa yhdessä pitkästä aikaa :)

Pitkästä pitkästä aikaa Kertunhovin kolmikko pääsi leikkimään Villisryhmän toisen koirakolmikon kanssa. Ja voi mahdonta sitä iloa ja riemua mitä koirilla oli! "Kaupunkilaispuudelit" olivat niin innoissaan päästessään maalle, että Sohvi, Iiris ja Hilma olivat ihmeissään heidän innostaan...  Nenä pitkällä ja jalat yltäpäältä mudassa ja ravassa Kertunhovin kolmikko siellä pihalla päästeli toisten ihmetellessä sivusta.

Yritin ottaa tasapuolisesti kuvia kaikista ihanuuksista, mutta eipä se onnistunut. Joko vauhtia oli liikaa tai sitten muuten vaan ei kuva onnistunut... Ihanuuksia ovat kuitenkin jokaikinen näistä koirista. Ja mikä herttaisinta, naku Kiinanharjakoira Hilma on niin kuvauksellinen ja hymyilee mielellään kameralle :)






 

Toivottavasti voimme leikkiä yhdessä jälleen mahdollisimman pian!!!

-Minna-

Syksyn ensimmäinen Villislenkki

Heippatirallaa taas kaikille! :)


Tarkoitus oli päivittää kuvat heti Villislenkin jälkeen sunnuntaina, mutta niinpä se aika taas vierähti ja nyt ollaan jo torstai-illassa. Huh, miten tämä aika meneekin näin nopeasti. Päivät tuntuvat jo lyhyemmiltä kuin kuukausi sitten, illat ovat pimeitä ja varsinkin tänään on ollut niin harmaa ilma kun koko päivän on tihuuttanut vettä. Kertunhovin kolmikon päivän lenkki on jäänyt väliin, mutta onneksi sentään omalla pihalla riittää touhuamista.

Viime sunnuntain Villislenkille osallistui taas mukavasti porukkaa. Saimme mukaan uuden mustan kääpiöpojan Capun, hänen emäntänsä Annen ja hänen reippaan poikansa, tervetuloa!

Capu ihastui kovasti mustaan kääpiötyttöön Nanaan, se taisi olla rakkautta ensi silmäyksellä, tai ainakin tosi vahvaa ihastusta ;)


Villislenkki suuntautui jälleen kerran riippusilloille :) Jostain kumman syystä sitä lenkkiä voisi kävellä vaikka päivittäin. Toki vaihdamme reittiä heti kun joku ehdottaa jonkun muun lenkin!




 Lenkin jälkeen koirat saivat totuttuun tapaan juosta kaukalossa, jihuu.....
Ihana Topi innostui metsästämään tuulen lennättämiä lehtiä, valkoiset koirat kaveerasivat keskenään ja Helmillä oli kova halu puuttua kaikkien touhuun. Ihana oli huomata että pieni Hippukin on reipastunut kesän aikana todella paljon. Mustat villikset olivat keskenään, pikku Lillakin pääsi hetkeksi kisamaan muiden kanssa. Muutenhan lenkki meni isännän sylissä repussa ;) Uskon että kaikilla koirilla oli kivaa!





 Seuraava yhteinen Villislenkki järjestetään jälleen ensi sunnuntaina kello 12. Nähdään silloin Wareenan parkkipaikalla ja kierretään jälleen Riippusillat :)

Toivottavasti pääset paikalle ja saat houkuteltua mukaan ystäväsikin! Ja tervetulleitahan ovat kaikki Villisten ystävät, koiran kanssa tai ilman koiraa.

Jos sataa kaatamalla peruutamme lenkin, mutta pieni tihkusade ei haittaa.

Näkemisiin ja kuulemisiin,
Minna

lauantai 14. syyskuuta 2013

PUNKKI !!!

No nyt se sitten tapahtui meillekkin, mitä olen koko kesän pelännyt :( Helmin rinnasta löytyi tänä aamuna PUNKKI ! Eikä mikään pieni punkki vaan kokonaisen pikkurillinpään kokoinen möllykkä joka oli kerennyt imeä itseensä aika tavalla verta... Hyi olkoon!

Pesin ja föönasin Helmin eilen illalla enkä huomannut rinnassa mitään ihmeellistä. Tänään aamupäivällä kahvilla istuessani hieroin samalla puhtoista Helmiä ja mitä ihmettä sormiini eksyikään...


Iljettävää, oksettavaa, kaiken kaikkiaan tosi kuvottavaa! Toivotaan ettei punkki ollut minkään taudin kantaja!

Alla muutama sivu mistä voit lukea punkista ja sen aiheuttamista vaaroista:

http://www.punkki.net/
http://www.univet.fi/univet/ohjeet_ja_artikkelit/artikkelit/punkkitaudit
http://www.elainlaakariasemaakuutti.fi/FI/usein-kysyttya/kesan-vaarat/punkit.html

Lauantai-ilta terveisin,
Minna

perjantai 13. syyskuuta 2013

Villislenkki pitkästä aikaa

Sunnuntaiksi on luvattu hyvää ilmaa, joten olisi kiva pitkästä aikaa lenkkeillä yhdessä riippusillat.

Nähdään Sunnuntaina 15.9. kello 12.00 Wareenan parkkipaikalla. 
Kierretään Riippusillat ja sen jälkeen annetaan koirien juosta vapaana kaukalossa, jotta he saavat leikkiä ja purkaa loputkin energiansa :)

Tervetuloa kaikki Villakoirien ystävät, myös koirattomat ovat tervetulleita mukaan lenkille koirakuumetta kasvattamaan!

Nähdään sunnuntaina,
Minna

PS: Kuulin tänään, että jäähallissa on matsi alkaen noin kello 11, mutta eiköhän me mahduta parkkipaikalle siitä huolimatta! ;) Eli älkää säikähtäkö, jos siellä on paljon autoja, ne kaikki eivät ehkä ole tulossa meidän matkaan :D

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Koiratreffit Ruissalossa :)


Viime lauantaina Kertunhovin poppoo pakkasi auton ja suuntasi kohti Länsirannikkoa.
Ajoimme ensin Paimioon ja kävimme moikkaamassa Anitaa ja hänen villakoiriaan. Tapasimme myös Iinan, Wilman vanhan koiraystävän :) Kiitos Anitalle mukavasta tuokiosta, hyvistä neuvoista ja päiväkaffeista!


Olen tutustunut FaceBookin villakoiraryhmässä Turkulaiseen Riikaan ja hänen kahteen suloiseen puudeliin, harmaaseen Helmiinaan "Helmiin" ja harlekiinin väriseen Hugoon :) Monen miettimisen jälkeen otimme itseämme niskasta kiinni ja sovimme näkevämme heidät jossain vaiheessa kesää. Nyt oli hyvä ajankohta ja suuntasimme heidän luokseen Turkuun. Olimme Riikan, hänen miehensä sekä heidän ihanien villisten kanssa lenkillä Ruissalossa. Matkan varrella saimme pitkästä aikaa nuuskutella meren tuoksuja ja ihastella kauniita pitsihuviloita. Sää oli kesäisen aurinkoinen ja lämmin.

Villojen ryhmäportretti

Hugo ja Helmiina

Vauhtia ja meininkiä ei tuosta lenkistä uupunut! Lenkin päätteeksi löysimme suojaisen paikan, missä koirat pääsivät vapaasti juoksemaan ja vauhtia riitti. Hetkessä siistit ja puhaat puudelit olivat hyvin likaisia ja märkiä puudeleita takiasineen... Koirilla oli niin hauskaa, että likaiset turkit eivät haitanneet, mutta mikä karseinta, tämän reissun jälkeen Helmiinalta löytyi päästä punkki... yöks!





Wilman onnea :) 
Prinsessan sähkyvistä silmistä ja avoimesta suusta/hymystä huomaa iloisuuden
 


Meidän Hulmu-Helmi ;)
Hän ottaa kaiken ilon irti vapaudestaan ja sen kyllä huomaa...

Lilla matkasi lenkin mukavasti kyydissä
(lue: kopassa huutaen, itkien ja hyppien... reppana :( ).... 
...tässä meneillään juomatauko...


Meillä oli siis kaikin puolin hyvin onnistunut ja ihana päivä Paimiossa ja Turussa :) Normaalin arjen keskellä tämmöiset vaihtelut ovat tervetulleita useamminkin ja mikä parasta, seura oli samanhenkistä "villis"väkeä, joten puhuttavaa riitti taukoamatta. Ajatuksia tuli vaihdettua ja paljon saimme uusia käytännön vinkkejä erilaisia tilanteita varten. Koirille tapaaminen oli hyvää sosiaalistamista :)

Kiitos Anitalle vielä kerran ja kiitos Pialle koirarattaiden lainaamisesta: ilman niitä ei lenkistä olisi tullut mitään.

Kiitos myös Riikalle ja Mikalle mukavasta lenkkiseurasta! Oli ilo tutustua lähemmin ja nenätysten :)

Myös Riika oli hyvin innostunut näkemisestämme:
"Ruissalo päivä oli mitä mukavin, sää oli 10 +. Oli todella mukavaa tavata ja tutustua ihan tosiaan kasvokkain. Minä nautin tuokiostamme täysillä, meillä kun nämä hetket ilman pikku-väkeä eivät myöskään ole ihan jokahetkisii. Koirilla oli niin niin hauskaa! Minä niin nautin aina, kun nään niiden juoksevan ja peuhaavan - miten niiden silmät silloin loistaakaan ja suut nauraa."

Erityiskiitos vielä Riikalle näistä ihanista kuvista mitä tässä jutussa sain käyttää!


*****     *****     *****     *****

"...Jos metsään haluat mennä nyt, niin takuulla yllätyt..."


Syyskuu on jo puolessa välissä ja ruska tekee tuloaan. Onneksemme lämpimät ja aurinkoiset ilmat ovat jatkuneet. Pitkiä lenkkejä, sienestystä ja marjastustakin voi harrastaa vielä tovin. Muistakaapa kuitenkin kun menette metsään koirienne kanssa, että olette varovaisia.

Hyviä esimerkkejä löytyy nimittäin aika läheltä: Me olimme lenkillä maalaismaisemissa ja Lilla hyppeli välillä metsään. Koiran lempipuuhaahan on tutkiminen ja nuohuaminen kaikenlaisessa ympäristössä. Valitettavasti tuon ihanan lenkin jälkeen pentu ontui jälleen kerran oikeaa etujalkaansa, eikä suostunut astumaan sillä ollenkaan. Ontumista jatkui seuraavaan päivään, joten soittelin lähiseudun eläinlääkäriasemat läpi ja saimme ajan Hämeenlinnaan. Lilla nukutettiin ja kuvattiin ja lääkäri totesi, että hänen oikea olkapäänsä on hieman löysä. Epätasainen alusta on saanut olkapään muljahtelemaan ja kipeytymään, jonka takia koira ei astu sillä ollenkaan. Maalaisjärjellä ajatellen olen kuitenkin sitä mieltä että kyseessä olisi joku venähdys tms. joka aiheutui aikasemmin kesällä mustikkametsällä eikä vamma ole päässyt kunnolla paranemaan, mutta mene ja tiedä. Joka tapauksessa Lilla on liikkumiskiellossa taas kaksi viikkoa, joista ensimmäisen viikon ajan täytyy pitää sidettä etujaloissa... Tämä hyperaktiivinen potilas syö ja repii kaikki siteet, joten otimme käyttöön lapsilta jääneen 60-senttisen bodyn ;) Tämä hieman helpottaa siteiden pysyvyyttä. Hyppimistä ja riehumista tämäkään ei estä, joten kyllä täällä aika helisemässä ollaan. Lilla on häkissä, vuoroin isommassa ja vuoroin pienemmässä, nukkuu sylissä tai on remmissä ja muutoin huutaa kuin hyeena ikävissään kun ei pääse leikkimään. Välillä laitamme kaikki kolme koiraa isompaan häkkiin, silloin Lilla on rauhallinen mutta valkoiset prinsessat ovat hieman ihmeissään... Huh, tämä pennun levossa pitäminen on kyllä helpommin sanottu kuin tehty!


Toinen varoittava esimerkki on kasvattajaltamme. Hän oli koirineen sienimetsällä ja koko konkkaronkka astui karhun tallaamaan maa-ampiaispesään, jossa ampiaiset olivat hyvin hyvin vihaisia. Vain kaksi koiraa viidestä säilyi pelkällä säikähdyksellä, muut saivat useita pistoja Pian lisäksi. Onneksi matka kotiin ei ollut liian pitkä ja kaikki selvisivät! Ampiaisen pisto, varsinkin usean ampiaisen pisto, yhdellä koiralla voi koitua kohtaloksi, jollei apua saada tarpeeksi ajoissa.

Linkkejä ampiaisen pistosta:
http://www.yliopistonapteekki.fi/fi/apteekkipalvelut/laakejaterveystieto/farmaseuttineuvoo/Pages/Ampiaisenpistonhoitokoiralla.aspx
http://www.elainlaakariasemaakuutti.fi/FI/usein-kysyttya/kesan-vaarat/hyonteisten-ja-ampiaisen-pistot.html



Kolmas esimerkki on Kyy. Nyt ilmojen alkaessa viiletä, hakevat käärmeet paikkaa talveksi ja niitä voi olla epätavallisen paljon liikkeellä. Koko kesän ajan olemme saaneet lukea erilaisista kyyn puremista ja osassa niistä on ollut ikävä loppu. Koiralle kyynpurema on aina vaarallinen ja hänet tulee toimittaa välittömästi eläinlääkärin vastaanotolle. Mitä pienempi koira sitä vaarallisempia seuraamuksia, valitettavasti :(

Linkki kyyn puremisesta:
http://yle.fi/uutiset/puriko_kyy_koiraa_ala_anna_kyytablettia/6741198


Pikku potilaan muoti tällä hetkellä


Nyt lepoa ja lepoa, lepoa ja lepoa... Yritämme parhaamme, vaikkei se todellakaan ole helppoa eläväisen pennun kanssa...Teemme kaikkemme, että Lilla olisi pian taas kunnolla jalkeilla ja ontuminen olisi historiaa.

Kuullaan taas,
Minna