TULEVIA TAPAHTUMIA


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Puudeli-Pikkujoulut Tampereella

No mutta, jopas viime päivityksestä onkin vierähtänyt aikaa. Tämä vuodenaika on yleensä niin kiireistä aikaa etteivät vuorokauden tunnit meinaa riittää mihinkään. Saati sitten tämä pimeys kun lunta ei ole juurikaan ollut. Kuuden jälkeen tahtoo olla veto pois ja tekee mieli vetäistä villasukat jalkaan, yöppi päälle ja käpertyä pumpulipallojen kanssa viltin alle takkatulen ääreen. Yllättävää kyllä, nämä villisystävämme ovat samaa mieltä kanssani ja ovat hyvin mieluusti kanssani siellä viltin alla lämpimässä :-) 

Jälleen kerran voin siis todeta, että tämä koirarotu on juuri se mikä minulla kuuluu ollakkin!!!

Viikko sitten olimme Tampereen paikallisosaston järjestämissä Puudeli-pikkujouluissa. Oli kiva nähdä niin monta ihanaa villistä yhtä aikaa. Harmillista kyllä, Kertunhovin poppoosta vain Lilla oli edustamassa, muut villat kun olivat kotona juoksussa... 



Kiitos Maijalle ja  Leeville matkaseurasta. Leevi oli onnesta sekaisin kun oli niin paljon ihania villisystäviä mukana leikkimässä. Perheen ainoalle koiralle nämä tilaisuudet ovat  loistavia sosiaalistamisharjoituksia! 


Meidän Lilla olikin sitten ihan omaa luokkaansa... hän ei meinannut pöydän alta esiin tulla... no  mutta miksipä olisi tullutkaan, isosiskot ja tukijoukot olivat kotona juoksuisina, eikä ollut ketään kuka olisi puolustanut lauman nuorinta. Laumassa kasvamisessa on siis omat  hyvät  ja huonot puolensa.

Kohteliaana herrasmiehenä Leevi kävi aina välillä  tarkistamassa,
 että Lillalla on kaikki kunnossa pöydän alla ;-)

 Fiilistelläämpä vielä kerran tuota iltaa  ja  tunnelmia :-)

Ja nyt kaikki mukaan laulamaan!!!

...Tip Tap...

...Tip Tap...

...Tipe Tipe Tip Tap...
  

...Kuiske kuuluu, miltä ruoka maittaa...

...RUOKAAA MAITTAAAAA...
 

...Hiljaa hiipii...

...joukko varpahillaan...

...varpaaahillaaan...

...Tip Tap...

...Tip Tap...

 ..Tipe Tipe Tip Tap...

...TIP TIP TAP...

Kiitos kaikille joulujuhlissa  mukana olleille puudeleille sekä  heidän omistajilleen. Oli kiva tavata :)

Ja juu, kiitos kysymästä, jouluruoka oli  maittavaa, nams!


-Minna ja Lilla-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti