TULEVIA TAPAHTUMIA


lauantai 16. helmikuuta 2013

Pilkki päivä

Enpä olisi ihan äkkiä tätäkään uskonut... MINÄ pilkillä!
Mutta niin vain tänään kävi ja nyt olen siitä erittäin onnellinen, että joskus tekee sellaisiakin asioita joita ei ihan jokapäivä tule tehtyä... niin, tai ei koskaan ennen.

Mikäpä sen mukavampaa kuin yhteinen ulkoilu koko perheen kanssa, kolmen kopla koiruuksia tietysti mukana.
Seurakoirien kanssa liikkuessa on se ihana puoli että ne pysyvät koko ajan lähellä, seuraavat ilman erillistä pyyntöä ja  pitävät seuraa :) Ei tarvinnut yksin istua reiällä.
... no... enpä siinä reiällä oikeasti tainnut istua kun tuon kuvan ottamisen ajan... tunnustan, poikani pilkki, isänsä kulki kairan kanssa reikiä tehden, siskonsa hoiti sohjokauha hommat ja minä katselin koirien kanssa.
Pikkiriikkisiä ahvenia muutama nousikin pojan pilkillä, mutta ne kaikki päästettiin takaisin omaan jäänalaiseen maailmaansa.

Koirien kirmatessa aikansa hangessa, Sohvin ja Iiriksen masun aluset oli lumipaakkuja täynnä. Pikku Iiris rupesi oiken jo palelemaan ja vaikka kuinka sulattelin paakkuja pois, märkä pentu tutisi kylmästä. Onneksi oli mukana ylimääräinen villasukka pari, Iiris sujautettiin sukkaan ja laitettiin vielä mamin haalareitten sisään. Jo tuli lämmin ja taas pärjättiin hyvin. Hilman haalarit ja hyvä kerrospukeutuminen sekä tassut suojaavat tossut oli ihan huippu juttu! Naku kullanmuru pysyi hyvin kuivana ja lämpimänä.

Mukana oli tietysti kuumaa kaakaoo ja makkarat!
Omat puutkin jotka pulkkakyydillä kuljetettiin mukana, oli tarpeen kun tuli tauon paikka pilkkimiseen. Nuotiota ei sentään tarvinnut viritellä, vaan retkeilijöitä varten olevaan grillikatokseen  päästiin kätevästi paistamaan makkarat.

Iloinen yhdessä olo, mukava sää ja hyvät eväät, muuta siinä ei sitten tarvitakkaan.



- Johanna -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti