Nyt tekisi kyllä mieli huutaa ja isoon ääneen tai päästellä ainakin muutama valittu kirosana... mutta mutta, yritän rauhoittua... yritän...
Lillan kanssa olimme taas jälleen kerran eläinlääkärin vastaanotolla tänä aamuna. Nyt on meillä nilkuttava koira, joka "ontuu" toista etutassuaan aina välistä. Varsinkin aamuisin ja yöllä herätessä liikkuminen näyttää hieman vaivalloiselta. Pihalla juostessa tätä nilkuttamista on esiintynyt aina silloin tällöin, mutta sunnuntaina näyttelyharjoituksissa sen huomasivat jo muutkin. Koska vaiva ei ole mennyt ohi itsestään, vaan on jatkunut jo muutaman viikon ajan, päätin viedä hänet eläinlääkärille.
Eläinlääkärissä olikin tuttu lääkäritäti vastassa ja hän tutki perusteellisesti Lillan jalat. Mitään varsinaista kipukohtaa ei löytynyt, mutta kun juoksutimme Lillaa pihalla huomasi lääkärikin ontumisen. Lillalla epäillään pehmyskudosvammaa eli revähdystä oikeassa etutassussa.
Hoidoksi Lilla sai viikon ajan ehdottoman liikkumiskiellon ja kipulääkityksen. Ulkona voimme käydä pissalla remmissä. Sisällä hänen tulee olla rauhassa, hän ei saisi juosta, hyppiä portaille tai sohvalle. Muiden koirien kanssa leikkiminenkin on kiellettyä :( Mikäli kipu ja ontuminen ei lakkaa viikossa, otetaan molemmista jaloista laaja röntgenkuva, jotta jalkoja voidaan verrata toisiinsa mahdollisen vian löytymiseksi.
Onneksi meidän kasvattajalla Pialla oli antaa meille lainaksi iso häkki, jotta Lillaa voi pitää paikoillaan helpommin. Muuten tätä huliviliä olisikin ihan mahdoton estää hyppimästä tai juoksemasta :(
On tässä ihmettelemistä myös perheen muilla koirilla!!! Mitä-mitä-mitä??? Helmi nuuskuttaa ja nuuskuttaa ja kävi itsekkin jo makaamassa Lillan seurana häkissä. Lilla itkee ja vinkuu ja Wilma kiertää ympyrää ihan kuin sanoakseen että "Etkö Mami kuule että Lillalla on hätä"... Nyt tässä on kuunneltu itkua ja kitinää vasta muutama tunti, voipi olla PIIIITKÄ viikko tulossa, huh huh :(
Ja mitä tapahtuukaan sillä välin kun käymme Lillan kanssa ulkona pissalla?! Wilma, tuo meidän niin rauhallinen prinsessa on löytänyt hyvän ja pehmoisen paikan, mikä on herkkuja pullollaan :D
Nyt toivomme todellakin pikkuiselle Lillalle pikaista paranemista!!! Toivotaan, että lepo auttaa ja jalka paranee. Kyllä näiden koirien kanssa voikin sitten sattua ja tapahtua, tai ainakin tämän meidän pienen mustalampaan kohdalla näin voisin ajatella. Voih, voih ja vielä kerran VOIH!!!
Että tämmöistä tällä kertaa, Minna
TULEVIA TAPAHTUMIA
tiistai 30. heinäkuuta 2013
maanantai 29. heinäkuuta 2013
Pentuja myytävänä!!!
Toyvillakoiran urospentuja!
19.7.2013 syntyneestä pentueesta alustavastivarattavissa 2 urospentua. Pennut ovat kaikki valkoisia ja toyvillakoiria, emä 26cm ja isä 24cm korkeita.
19.7.2013 syntyneestä pentueesta alustavastivarattavissa 2 urospentua. Pennut ovat kaikki valkoisia ja toyvillakoiria, emä 26cm ja isä 24cm korkeita.
Pennut rekisteröidään ja sirutetaan, eläinlääkäri tarkastaa ne ennen luovutusta ja ne madotetaan säännöllisesti. Yhdistelmä josta pentue on, on todella harvinainen suomessa.
Pennuista voi tiedustella minulta yv:llä, sähköpostitse tai puhelimitse, yhteystiedot löytyvät nettisivuiltani (soitot mielellään arkisin klo 17 jälkeen, viikonloppuisin päivälläkin). Kerron mielelläni lisää pojista. :)
Sukutaulu ja tietoja emästä löytyy nettisivuiltani www.crystalroses.fi
Pennun hinta on 1400€.
sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
Nella-mummon synttärit :)
Sohvin äiti sekä Iiriksen, Helmin ja Wilman mummo Nella täytti eilen 11-vuotta!
Koko pesue onnittelee sankaria!!!
Koko pesue onnittelee sankaria!!!
"Nella" Backseat Driver's Loving Orchidee
C.I.B, FI, EE, LT, LV, BALT CH & EE ,LV, LT Vet CH,
Kolmannet näyttelyharjoitukset
Huh hellettä!!!
Tänään pidimme näyttely-/sosiaalistamisharjoitukset todella lämpimässä säässä. Tämän vuoksi harjoitukset kestivät hieman vähemmän aikaa kuin aikaisemmin, eikä koiria päästetty kaukaloon leikkimään (kaukalossa oli musta, kuuma asfaltti).
Osallistujia saimme helteisestä kelistä huolimatta mukaan ja harjoitukset menivät hyvin :)
Harjoittelimme pareina eteen ja takaisin menoa, oman koiran kontaktin säilymistä vieressä olevasta toisesta koirasta huolimatta. Tämä harjoitus on näyttelyssä käymisen lisäksi hyvä esimerkiksi kaupungilla kulkiessa.
Kävimme läpi myös tuttuja harjoituksia, missä kontakti omaan koiraan säilytetään vaikka ympärillä tapahtuisikin jotain muuta mielenkiintoista.
Lisäksi seisotutimme koiria "tuomarin" edessä yhdessä ja erikseen :)
Sano AAAAA...
Kaikki hampaat tallella, Jes!
Tämän päivän osallistujat :)
Valitettavasti kaikista osallistujista ei tullut kuvia kun "kuvaaja" itsekkin osallistui harjoituksiin ;)
Kiitos taas mukanaolleille!
Viikon päästä onkin tulossa jotain hieman erilaisempaa kivaa, sillä järjestämme oman Match-show harjoituskilpailun! Match-show tapahtumassa pääsemme toteuttamaan tähän mennessä opittuja asioita.
Luvassa on siis leikkisää kilpailumieltä, haastavia tilanteita ja pieniä palkintoja osallistujille :D
Näiden harjoitusten jälkeen onkin hyvä suunnata isolla joukolla oikeisiin "mätsäreihin" naapurikuntaan Iittalaan, missä järjestetään Match-Show tapahtuma 11.8.2013.
Linkki Iittalan tapatumaan: Kalvolan koirien Match Show
Nähdään!
Valkeakosken Villikset & Minna
Nana
Uusin koirajäsenemme esittäytyy :)
"Nana" eli virallisesti Jade Garden Solid As A Rock on ihana musta kääpiötyttö. Nana ja hänen "emäntänsä" Nea ovat hyvä esimerkki hyvin toimivasta suhteesta ihmisen ja koiran välillä. Onkin ihana seurata heidän tekemisiään mm. järjestämissämme näyttelyharjoituksissa.
Toivottavasti kuulemme pian lisää Nanan kesästä ja touhuista!
Tervetuloa mukaan toimintaan Nea ja Nana :)
"Nana" eli virallisesti Jade Garden Solid As A Rock on ihana musta kääpiötyttö. Nana ja hänen "emäntänsä" Nea ovat hyvä esimerkki hyvin toimivasta suhteesta ihmisen ja koiran välillä. Onkin ihana seurata heidän tekemisiään mm. järjestämissämme näyttelyharjoituksissa.
Toivottavasti kuulemme pian lisää Nanan kesästä ja touhuista!
Tervetuloa mukaan toimintaan Nea ja Nana :)
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
Toinen näyttelyharjoitus takana
Moikka moi taas lukijat :)
Toinen näyttelyharjoitus on taas takanapäin. Ilma oli pilvinen ja tuulinen, mutta onneksi vesisateelta vältyttiin! Paikalle kokoontui jälleen ihana määrä koiria ja emäntiä/isäntiä, kiitos kaikille osallistujille jo tässä vaiheessa! On ilo järjestää tapahtumia kun saadaan innostunutta porukkaa mukaan!
Ensi viikonloppuna musareiden päätteeksi näemme jälleen näissä merkeissä Wareenan takana olevalla hiekkakentällä kello 18.00. Tervetuloa uudet ja vanhat tutut!
Valkeakosken Villikset & Minna
Toinen näyttelyharjoitus on taas takanapäin. Ilma oli pilvinen ja tuulinen, mutta onneksi vesisateelta vältyttiin! Paikalle kokoontui jälleen ihana määrä koiria ja emäntiä/isäntiä, kiitos kaikille osallistujille jo tässä vaiheessa! On ilo järjestää tapahtumia kun saadaan innostunutta porukkaa mukaan!
Mukaan saatiin myös uusia koiria, tervetuloa Whippet, Perhoskoira ja Mäyräkoira :)
Harjoitusten päätteeksi oli taas vapaata tutustumista kaukalossa.
Menoa ja vilskettä piisasi jälleen :D
Nanakin oli pitkästä aikaa tapahtumassamme mukana.
"Ja meillä kaikilla oli niin muukaavaa,
oi jospa oisit saanut olla muuukaaanaaa :D"
Valkeakosken Villikset & Minna
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Lilla 6 kuukautta :)
"Lilla", Nummenpään Dress Your Baby, täyttää tänään tasan puoli vuotta.
Pentu on kasvanut ja kehittynyt todella paljon, hän on oikea pieni sydänkäpynen :)
Painoa pennulle on kertynyt jo huimat 4 kiloa ja korkeutta noin 26 senttiä.
Lilla sai puolivuotis-lahjaksi itse tekemäni näyttelyremmin :D Tällä voidaankin sitten huomenna näyttelyharjoituksissa harjoitella tulevaa varten. Olen nimittäin ilmoittanut hänet kahteen näyttelyyn ;)
Mukavaa lauantain myöhäisiltaa!
Nähdään huomenna näyttelyharjoituksissa Wareenalla!
Terkuin,
Minna
Pentu on kasvanut ja kehittynyt todella paljon, hän on oikea pieni sydänkäpynen :)
Painoa pennulle on kertynyt jo huimat 4 kiloa ja korkeutta noin 26 senttiä.
Lilla :)
Pikainen seisontaharjoitus valokuvaa varten,
EI KIINNOSTA, ajatteli mustuainen eikä nostanut häntäänsä...
Väsynyt, mutta onnellinen mami.
Mustikkametsän jälkeen olo oli hieman ryytynyt molemmilla...
Lilla sai puolivuotis-lahjaksi itse tekemäni näyttelyremmin :D Tällä voidaankin sitten huomenna näyttelyharjoituksissa harjoitella tulevaa varten. Olen nimittäin ilmoittanut hänet kahteen näyttelyyn ;)
Mukavaa lauantain myöhäisiltaa!
Nähdään huomenna näyttelyharjoituksissa Wareenalla!
Terkuin,
Minna
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

























