TULEVIA TAPAHTUMIA


perjantai 26. huhtikuuta 2013

Myrkytys pikku Lillalla :(

Voi taivahan talikynttilät, että elämässä osaakin olla vaarallisia tilanteita!!!
Lillan meille muuton jälkeen arki on ollut aika haipakkaa :) Pikkuinen on niin touhukas ja tulee mielellään mukaan kaikkeen mitä teenkin. Me kokataan yhdessä, pyykätään ja siivotaan, kuopsutellaan pihaa ja olla öllötelläänkin vieretysten :) Viime yönä pentu nukkui taas omassa boxissaan (öhöm: tai niin me ainakin luultiin), mutta Lillapa olikin hoksannut, että yön voi nukkua muuallakin ;) Menin aamulla avaamaan boxin ovea ja hups, pentu tulla pöllähti selkäni takaa iloisena toivottamaan huomenet! Mitä ihmettä?!?! Hän oli saanut auki boxin päällä olevan vetoketjun ja tullut katon kautta ulos ja nukkumaan isompien koirien viereen koirapedeille :D Onneksi meidän makuuhuoneen ovi on aina kiinni öisin, joten pentu ei ole päässyt muualle taloon ja portaisiin...

Eilinen päivä oli kuitenkin jotain niin järkyttävää, etten semmoista halua toiste tapahtuvan! Olimme aamusta lähdössä lenkille ja huomasin, että Lilla mutustelee jotain suussaan. Pentu oli löytänyt lattialle tippuneen ihmisille tarkoitetun vahvan lääkekapselin ja söi sitä ihan kuin mitä tahansa namia! Herranjestas, että sydämeni meinasi pysähtyä kokonaan, tai löi ainakin muutaman tuplalyönnin kun niin säikähdin. Soitin paikalliseen eläinsairaalaan ja kysyin ohjeita. Viidessä minuutissa olimme jo matkalla eläinklinikalle ja siellä menikin sitten koko päivä :( Lillalle laitettiin kanyyli etutassuun ja sitä kautta laitettiin suoneen ainetta, joka sai pennun oksentamaan ja kakkimaan. Tämän jälkeen Lilla joutui tiputukseen ja hänelle laitettiin happosalpaajaa sekä mahansuojalääkettä. Lilla oli tiputuksessa ja tarkkailussa iltapäivään saakka ja pääsi kotiin kun maksa-/munuaisarvot olivat tarkistettu. Munuaisarvoissa oli kotiin lähtiessä vielä hieman vajausta, mutta muuten pentu oli hyvin reipas. Uusintaverikokeet otetaan viikon päästä, jolloin nähdään ovatko arvot pysyneet kohdillaan. Illan Lilla touhusi, söi ja nukkui ihan kuin mitään ei olisikaan tapahtunut, reipas pikkuinen :)

Hyi olkoon siis mikä päivä!!! Vieläkin kauhistuttaa ja puistattaa ajatuskin siitä miten olisi voinut käydä, jos en olisi huomannut ajoissa, että Lilla syö jotakin sopimatonta! Aina olemme olleet tarkkoja ettei lattialle ole tippunut mitään, mutta näin vaan pääsi nyt käymään. Suojelusenkelit olivat onneksemme Lillalla matkassa mukana ja pentu voi erittäin hyvin tällä hetkellä!



Perjantaiterveisin,  Minna ja puudelit

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Valtakunnallinen koiranpäivä

Tänään vietämme valtakunnallista koiranpäivää :) 
Nyt jos koskaan on hyvä hetki pysähtyä ja miettiä oman koiran tarkoitusta. Harrastuskaveri, kotikoira, showkoira, puhdasrotuinen koira, sekarotuinen koira - kaikki he ovat yhtä rakkaita. 
Tänään on hyvä syy antaa lemmikillesi yksi ylimääräinen namupala :)


KOIRAN RUKOUS

Kunnioitettu omistajani, kohtele minua lempeydellä, 
sillä kukaan ei ole sinulle kiitollisempi kuin minun uskollinen sydämeni.
Älä katkaise luonnettani kepillä, vaikka nuolisinkin kättäsi lyöntien välillä. Lempeytesi ja kärsivällisyytesi opettaa minua tekemään asioita paljon nopeammin ja tehokkaammin.
Puhu minulle usein, sillä sinun äänesi on minulle maailman tärkein ääni minkä koskaan olen kuullut, kuten varmasti olet myös huomannut hännän heilumisestani ja iloisesta haukustani kuullessani askeleesi.
Kun ilma on kylmä ja märkä, ota minut sisälle, sillä olen lemmikkisi, 
en enää villieläin, joka on tottunut kylmään ja märkään. 
En pyydä muuta kuin maata jalkojesi juuressa palvoen läheisyyttäsi. 
Vaikka sinulla ei olisi kotiakaan, mieluummin seuraisin sinua jään ja tuiskun läpi, 
kuin makaisin pehmeällä patjalla, olet jumalani ja minä uskollinen palvojasi.
Pidä kupissani aina puhdasta vettä, sillä vaikka osaan tulla luoksesi, en osaa kertoa janostani.
Anna minulle terveellistä, hyvää ruokaa, jotta pysyn terveenä, voin leikkiä, juosta, kilpailla, metsästää ja toteuttaa käskyjäsi, seurata vierelläsi ja pysyä valppaana ja vahvana puolustamaan sinua hengelläni, kun sinä olet uhattuna.
Ja, hyvä valtiaani, jos jumala niin haluaa ja terveyteni minut jättää, älä hylkää minua vaan pidä minua sylissäsi, hyväile lempeillä käsilläsi väsynyttä palvelijaasi ja laita minut armeliaaseen ikuiseen lepoon.
 Ja minä lähden luottaen, - tietäen viimeiseen hengenvetooni saakka – 
kohtaloni olleen aina turvallinen sinun vallassasi.

(Beth Norman Harris)

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Päiväkaffeella

Valkeakosken keskustassa, torin laidalla, sijaitsee pieni ja idyllinen kahvila Pala Kakkua. Sinne ovat tervetulleita myös koirat. Sohvi kävi isäntäväkensä kanssa tutustumassa paikkaan perjantaina.


Vaikka kahvilaan onkin lupa mennä koirien kanssa, on silti syytä muistaa, että aina kannattaa kysyä lupa. Kahvilassa voi nimittäin olla muuta väkeä, jotka eivät piittaa koiravieraista, emmekä missään nimessä halua aiheuttaa negatiivisia tunteita. Tällä kertaa Sohvilla kävi hyvä tuuri ja kahvilassa oli tilaa hänellekkin :)

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Huhtikuun Villis lenkki

Voi miten ihanan aurinkoinen ja lämmin päivä kävellä yhteinen Villis lenkki!
Pyörätiet olivat jo täysin sulaneet ja karvatassut pysyivät ravasta puhtaina. Ainoastaan tuulen tielle lennättämät risut tahtoivat tarttua pörriäisten turkkeihin ;)


Tällä kertaa harmaat villikset uupuivat joukosta, mutta onneksemme saimme uusia Villis ystäviä mukaan. Maija ja Jussi sekä heidän keskikokoinen aprikoosi villakoira Leevi olivat mukana ensimmäistä kertaa, samoin musta vuoden ikäinen kääpiö-tyttö Nana ja hänen omistajansa Nea. Tervetuloa heille kaikille toimintaamme mukaan!
Johannalla ja Emmalla oli mukana heidän omien koiriensa lisäksi hoitokoira Sulo. Sulo on Iiriksen "iso" pikkuveli ja Sohvin pentu. Oli siinä pojalla ihmettelemistä lenkin aikana kun koiria oli niin paljon ;)
Lilla jätettiin kotiin lenkin ajaksi, sillä pikkuisen rokotukset eivät ole vielä voimassa.
 

Saaran omistama Topi oli onnellinen saadessaan lenkille uuden kaverin. Topi ja Leevi tutustuivat toisiinsa ja hyvin poikamaiseen tapaan ottivat pienet painimatsitkin :)


Yhteislenkillä kävi niin iloinen puheensorina koko matkan ajan, että hymyilyttää vieläkin :) Asiaa riitti villakoirista ja kaikesta villakoiraelämään liittyvistä asioista. Villakoiraihmiset tulevat yhtä hyvin toimeen keskenään kuin nämä ihanat koiratkin mitä omistamme, ihanaa ihanaa!

Ja voi ihanuutta, Villis lenkin aluksi saimme tutustua koko joukolla uuteen pieneen Kiinanharjakoirapentuun. Ellu on saanut "pikkusiskon" ja Sannin perhe uuden jäsenen. Onnea tuleville hetkille vielä kerran! :)

Seuraavaa yhteistä lenkkiä ja muita touhuja odottelemme jo innolla. Tähän mennessä tilojen puute on ollut esteenä, mutta nyt kun lumet ovat sulaneet, voidaan yhteisiä ulkotreenejä yms sopia heti kun saamme kouluttajilta tarkempia aikatauluja. 
Tapahtumista kerromme lisää hieman myöhemmin :)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille,
toivottaa Valkeakosken Villikset

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Sulo sukuloimassa!

Ihanaa,
Helsinkiin muuttanut "Pikku Sulo", Iiriksen pikkuveli, ensimmäinen Sohvin pojista saapui tänään viikon lomalle "kotiin"!

"Pikku" etuliite Sulon nimessä siksi, että myös toinen pentueen pojista, isompi kokoinen sai uudelta omistajaltaan nimen Sulo. Veljekset erotetaan näin etuliitteellä "Pikku Suloksi" ja "Iso Suloksi".

Sydän sykkyrällä ja poskilihakset kipeänä hymystä olemme illan seuranneet tämän villiviikarin touhuja.
Poika on todellakin tullut kotiin, ei pienintäkään arastelua tai epäröintiä, eikä ikävän merkkejä. Sulo touhuaa tuttuun tapaan, erityisesti Hilman kanssa riehuen.

Iiris on Iittalassa valmistautumassa huomisiin "kauneuskilpailuihin" eikä sen vuoksi ole kotona, joten Hilma on leikityksen päävastaava tänä iltana. Sohvikin on pariin otteeseen innostunut osallistumaan leikkeihin ja se jos mikä on hienoa. Sohvi useimmiten tyytyy seuraamaan pentujen riehakasta leikkiä sivusta seuraajan, tarkkailijan roolista.

Sulo oli pentueen touhukkain ja hyvällä tavalla villein pentu, on hienoa huomata että samat ominaisuudet ovat tallella edelleen, vaikka kokoa on tullut lisää sitten viimenäkemän, eli luovutus ajan jälkeen aikalailla.
Pienestä vauvasta on kasvanut terhakka juniori.



-Johanna-

Rokotuspäivä

Lilla sai tänä aamuna ensimmäisen nelosrokotteensa, eli parvo, penikkatauti, tarttuva maksatulehdus ja kennelyskä. Uusintarokotus olisi kuukauden päästä.
Lilla oli eläinlääkärillä todella reipas. Seisoi pöydällä kuin isommatkin koirat, eikä pistänyt yhtään hanttiin, edes piikistä ei inahtanut. Terve pentu, hyvin kasvanut ja kehittynyt, painoa oli jo huimat 2300 g :)

-Minna-

torstai 18. huhtikuuta 2013

Torstai on toivoa täynnä, vai?

Niinhän sitä sanotaan. Niin minäkin täällä itselleni olen uskotellut. Mutta tämä meidän pikkuinen uusi tulokas on toista mieltä. Pentu oli niin reipas ja pissasi/kakkasi papereiden päälle meille muuttaessaan, mutta nyt tämä ylivilkas touhuneiti on päättänyt pistää kaikki matot pesuun. Ei millään enää tee tarpeitaan paperille vaan matolle, matolle, matolle... Nyt on käyty läpi jo lähes kaikki huoneet, minne vain tehopakkaus kerkeää ennen muita.  Nyt tarvitsee vain toivoa, etteivät isommat innostu merkkaamaan paikkoja pikkuisen jälkeen!

No mutta, tämä on sitä pentuelämää :D Nyt täytyy vaan toivoa oikein tosissaan, että tämä pieni mustuainen oppisi tekemään tarpeensa uudelleen paperille. Jos jollain on hyviä vinkkejä, ottaisin niitä nyt ilolla vastaan!!!

Onkohan muuten niin, että kun pentu oppii jotain uutta niin vanhat opitut asiat unohtuvat? Nimittäin Jemina on opettanut Lillalle muutaman päivän aikana uusia juttuja ja Lilla onkin oppinut todella helposti ja nopeasti! Istu, tassu, maahan ja kieri menee jo eka käskystä!!! Mutta näiden temppujen jälkeen on alkanut tämä pissa/kakkarumba matolle... 

Että tämmöinen kuuluminen tällä kertaa täältä siivouksien keskeltä ;)

Kuullaan taas, Minna