TULEVIA TAPAHTUMIA


keskiviikko 30. tammikuuta 2013

"Villis lenkki"

Villakoirakerhon järjestämä ensimmäinen yhteislenkki on

lauantaina 2.2.2013 klo 12

Tapaamispaikka on Apian uimarannan parkkipaikka.

Kaikki kynnelle kykenevät villakoira ystävät ja villakoirien ystävät mukaan lenkkeilemään, koiran kanssa tai ilman.

Tervetuloa mukaan! 

tiistai 29. tammikuuta 2013

Kynsien leikkaus

Koiran kynnet on hyvä tarkistaa viikottain ja ne tulee leikata säännöllisesti, jotta vältytään ikäviltä seuraamuksilta. Liian pitkät kynnet voivat halkeilla tai katketa ja pahimmillaan aiheuttaa tassujen vääntymisen väärään asentoon.
Kynnenkasvun nopeus on yksilöllistä, johon vaikuttaa mm. koiran saaman liikunnan määrä ja laatu. Mitä enemmän koira liikkuu vaihtelevassa maastossa vapaana, sen enemmän se kuluttaa kynsiä.
Koska etukannusten kynnet eivät kulu luonnollisella tavalla, täytyy muistaa leikata myös ne säännöllisesti, etteivät ne kasvaisi vahingossa ihon sisälle.





Meidän koirat ovat jo niin tottuneita viikottaiseen kynnen leikkaukseen, että varsinkin hieman väsyneinä se onnistuu moitteettomasti. Harjoitus ja säännöllisyys tekee tässäkin asiassa mestarin itse kenestäkin :)
Aina täytyy myös muistaa: jos kynnenleikkaaja jännittää tilannetta, koira vaistoaa sen ja se tekee tilanteen monin kerroin vaikeammaksi.
Reipas ja luotettava ote on kaiken perusta!

- Minna

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Tammikuun viimeinen viikonloppu

Ihana talvinen viikko taas takana!

Alkuviikosta kaksikko lenkkeili muutaman kerran Lotilan jäällä auringonpaisteessa ja reilun -10 asteen pakkasessa. Päiväsaikaan jäällä on kiva ulkoilla, koska siellä on todella vähän muita liikkujia :)

Loppuviikosta viisikko pääsi pitkästä aikaa leikkimään keskenään ja voi sitä ilon määrää. Kolme tuntia meni tosi nopeasti ja tämän jälkeen loppuilta menikin nukkuessa ja kerätessä voimia seuraavaan päivään.

Viikonloppuna sää lauhtui todella paljon ja oli pitkästä aikaa ihana olla ulkona paleltumatta. Sekä lauantaina että sunnuntaina Helmi ja Wilma saivat seurakseen metsälenkille pienen uuden ystävän Coton de Tulear-rotuisen Nunun ja hänen maminsa. Kolmikko juoksi ja leikki metsässä ja joen jäällä Vallonjärven läheisyydessä. Helmille Nunu olikin tuttu jo viime kesän toko-kurssilta, mutta Wilma näki hänet ensimmäistä kertaa. Leikin vauhti oli niin kova, ettei kännykkäkamera oikein meinannut ehtiä mukaan, joten kuvat ovat hieman epäselviä...





Sunnuntai-iltana olikin taas Helmin pesuvuoro. Pesun jälkeen on niin ihana ottaa kainaloon puhdas, pehmoinen ja hyväntuoksuinen pikkuinen!

Jemina trimmasi Helmin ja Wilman nassut ja mami tassut. Kaksikon kuvat on otettu ennen ja jälkeen trimmausten :)

Helmi
 Wilma

Mukavaa alkavaa viikkoa ja tulevaa helmikuuta!

Talvisin terveisin Minna

tiistai 22. tammikuuta 2013

Helmin kuulumiset

Mitäkö kuuluu? Kiitos kysymästä, ihan hyvää! :)

Ihana kun pakkanen on laskenut, ulkona oli tänään kuulemma pakkasta vaan reilut -4.  Eipä palellut ei, kun minulla oli uusi villapusero päällä ja se lämmitti juuri sopivasti. Mamma veikin meidät siskon kanssa tänään piiiitkälle lenkille. Hieman pelotti jossain kohtaa kun matkan varrella oli iso puunkaatourakka ja kamalasti tiellä sotkua ja isoja traktoreita. Minä olisin halunnut niin kovasti nuuskuttaa kaikki penkat ja pissanhajut, mutta mamma ei antanut, kiskoi vaan kovasti narusta ja torui vähän väliä. Miksiköhän? Minun mielestä se olisi ollut kaikista kivointa tuolla matkalla, kun yritän arvuutella kuka ne jätökset sinne penkkaan on jättänyt...

No nyt on olotila ihan tööt. Täällä me röhnötetään Wilman kanssa mamman ja isukin sängyllä kaikkien näiden pehmeiden tyynyjen seassa ja ollaan vaan. Saapa nähdä pitääkö vielä illallakin mennä juoksemaan jonnekkin, jotenkin nyt toivoisin ettei tarttisi...


Eipä minulla nyt muuta tällä kertaa, kuullaan taas! Ja koiramaiset terveiset teille kaikille :)

Helmi ja Minna

maanantai 21. tammikuuta 2013

Lämpimiä neuleita

Johanna jo aiemmin kertoikin villakoirien huonosta kylmänsietokyvystä sekä viluarkuudesta ja olemmekin tänä vuonna saaneet/joutuneet pukea koirillemme lämmintä vaatetusta jo useita kertoja kovien pakkasten myötä.

Kovilla pakkasilla toppakerrokset ovat hieman paksummat, mutta lauhemmalla kelillä riittää pelkkä neule. Tosin varsinkin pentukarvavaiheessa olevalle villakoiralle suurin osa vaateista aiheuttaa melkoisesti turkin sähköisyyttä ja takuttamista, joka onkin sitten jo oma murheensa...

Tässä pieni kooste meidän suloisuuksien neuleista :)

Sohvi ja Iiris Johannan kutomissa neuleissa
 
 Iiris :)
 
Wilma ystäväni Niinan kutomassa etulahkeellisessa neuleessa

 Wilma ja Helmi myöskin Niinalta saaduissa neuleissa
 
Helmin päällä Minnan kutoma neule

Hilma ja Johannan kutoma neulepusero
 
Helmin ensimmäinen neule Minnan kutomana

Pakkasterkuin Minna

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Mennyt viikko

Mennyt viikko sisälsi paljon mukavia tapahtumia kovista pakkasista huolimatta.

Alkuviikosta "viisikko", eli "kolmikko"= Sohvi+Hilma+Iiris ja "kaksikko"= Helmi+Wilma, näkivät toisiaan sisätiloissa leikkien. Hilma erottuu hyvin pinkin trikoopukunsa ansiosta :)


Valkeakosken kennelkerhon sivuilla oli ilmoitus yhteislenkistä, joten suuntasimme villakoirinemme riippusilloille tiistai-iltana. Hilma olisi kovasti halunnut tulla mukaan yhteislenkille, mutta hänet jätettiin juoksujen takia kotiin. Meidän tietämys on ollut, että juoksuinen narttu pyritään jättämään kotiin aina kun mahdollista tapahtumissa joissa on mukana paljon koiria, jotta uroskoirat eivät vauhkoontuisi liikaa. Tosin tälläkin kävelylenkillä oli mukana muutama juoksuinen narttu, joten ehkä mekin mietimme asiaa uudelleen ensi kerralla... 

Vauhti oli heti alkumetreiltä meidän pienille puudeleille hieman liian kova, joten suurimman osan matkasta kävelimmekin sitten keskenämme ;) Yllätys oli kova, kuinka pikkiriikkinen Iiris pysyi meidän vauhdissa mukana. Väsyn tullessa pääsi pikkuinen lämmittelemään ja levähtämään mammansa takinsuojuksiin.

Yhteislenkillä oli mukana myös ystävämme Martta-koira, joka lenkin jälkeen alkoi voida huonosti ja pikkuinen nukkui pois seuraavana päivänä :( Martan yhtäkkinen poismeno yllätti meidän kaikki...
Paljon lohduttavia haleja hänen perheelleen!

Pikkiriikkisestä Iiriksestä on kasvanut huimaa vauhtia ihana ja reipas pikkuinen puudeli!



Luminen Wilma


Kolmikon perheeseen on ostettu ensi kesän pyöräretkiä varten todella kätevä koirankuljetusvaunu. Näin koko perhe pääsee turvallisesti hurauttamaan pyöräretkelle :) Hilmaa outo kapistus on hieman hirvittänyt, mutta salaa hän kömpii kärryyn nukkumaan. Pikkuista Iiristä tämä kärry ei pelota vaan hän istuu ja nukkuu siellä mielellään!

Iiris tutustumassa tähän ihmeelliseen vekottimeen.


Kaksikko on ulkoillut viikonloppuna todella ahkerasti. Lauantaina suuntasimme jälleen kerran tuonne Vallonjärven metsään luontopolkua kiertämään ja tänään olimme Lotilanjärven jäällä kävelemässä. Ihana kun pääsee pitkille lenkeille ja koirat saavat nuuskuttaa uusia hajuja erilaisissa paikoissa. Jäällä oli ihanan rauhallista, mutta silti pikkuiset pompulapäät hurmasivat vastaantulijoita. Sekä isot että pienet ihmiset yleensäkkin pysähtyvät juttelemaan ja kyselemään jotain näistä hurmaavista otuksista. Sosiaalisuutta löytyy siis tästäkin kylästä ainakin heidän kanssaan liikkuessa ;) 


Mukavaa alkavaa viikkoa ja muistakaahan ulkoilla ja liikkua niin paljon kuin mahdollista!

Sunnuntaiterkuin  Minna ja puudelit

PS: Muistakaapa käydä tykkäämässä myös meidän Facebook sivusta!





sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Sunnuntai on ulkoilupäivä

Niin se taas viikko meni nopeasti ja sunnuntai kääntyy iltaan. Tänään oli aivan ihana ulkoiluilma, pakkasmittari näytti vain reilut -5.

Ensin tein pihalla vähän lumitöitä, lähinnä aurasin pihaan juoksureittejä pikkuisille. Ilman noita kolattuja reittejä on meidän terassin alusta täynnä "tarpeita", joten mielelläni kolaan (tai yleensähhän se on  mies joka kolaa ;) ) pihaan muutaman ristiin rastiin menevän reitin. Helmi kyllä tykkää juosta hangessakin, mutta Wilma on niin kylmänarka, ettei mene tarpeilleen juuri oviaukkoa pidemmälle jos on lunta enemmän kuin muutama sentti...



Pihatöiden jälkeen suuntasimme Jeminan ja koirien kanssa lähimetsään. Vallonjärven luontopolku on aivan ihana ulkoilupaikka. Reilu tunti meni kun kävelimme, kuvasimme ja ihastelimme luonnon rauhaa.
Koirat tykkäävät todella paljon juosta metsässä irti. Harmitti, kun jäi lämmin kaakao ottamatta mukaan, sitä olisi ollut ihana juoda metsän siimeksessä.




Loppupäivä meneekin sitten, ainakin Wilmalla, eilen Tampereen Kauppahallista ostetun luun vartioimisessa! Reppana ei voi tehdä mitään muuta kuin vain istua töröttää luunsa vieressä ja vahtia ettei sitä vie kukaan mennessään.


Ja Helmi syö myös omaansa asennossa, joka mielestäni on hieman huvittava! :D


Ihanaa sunnuntaita teille kaikille!

Terkuin,

Minna